keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kalapuikkoja ja muita arjen haasteita

Moikka.

Elämäni on taas ollut niin jännää ja täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Vietin muunmuassa viikonloppuna valtavasti aikaa lähinnä tv:tä katsellen ja pelkäsin saavani makuuhaavoja. Huh huh!

Kotona olivat myös lapsiasukkaat, joiden ohjeistaminen on välillä todella rankkaa. 
Piti kertoa esimerkiksi, että heidän täytyy opetella leipomaan omenapiirakkaa ja pysytellä samalla itse mahdollisimman kaukana Keittiöstä. 

Lapsiasukas tekee omenapiirakkaa

Lisäksi poikaystävässä on yhtenä tyyppivikana hirveän paha äänihaitta öisin. Jouduin valvomaan yhtenä yönä useita tunteja, ennenkuin viitsin vaihtaa huonetta. Meteli kuului tosin sinnekin.
Tässä ääni näyte, joka on kuvattu joskus aamuyöllä kolmen aikaan:




En ole niin CSI, että saisin nuo puhelimen kohinat tästä pois ja sen varsinaisen ääninäytteen kuulumaan, mutta kyllä se oikeasti metelöi.







Eilen tein taas ruokaa. 
Laitoin kalapuikkoja uuniin ja odotin että ne räjähtää sinne mössöksi.
Lisää jännitettä tähän kokeiluun hain laittamalla (todennäköisesti vanhaksi menneitä) korvapuusteja niiden seuraksi. 
Oli jälleenkerran niin pahaa ettette uskokaan!











Heippa.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Voita ja perunaa

Moikka.

Tämä on sammakko


Mä jouduin tänään taas siihen tilanteeseen, että jouduin ruokkimaan itseni.
Ei kuulu minun lempipuuhiini, joten keskityn selviämään mahdollisimman vähällä vaivalla siitä.
Lähtökohtaisesti kannattaa rakentaa elämänsä siten, että näitä tilanteita tulee vastaan mahdollisimman harvoin. 
Itselläni on toiminut tosin hyvin toi, että olen hankkinut Poikaystävän, joka tykkää syödä ja tekee ruokaa. 
Joskus kuitenkin tulee vastaan tilanteita, jonka kaltaisen kohtasin tänään. Tiesin, että kotona ei ollut ruokaa, ja todennäköisesti kauppaankin pitäisi mennä (Ja poikaystävä ei ole kotona). 
Inhoan myös kaupassa käymistä, en yhtään ymmärrä mitä sieltä pitäisi ostaa. 
Yleensä ostan vanukasta ja maitoa.



Perunoita.
Tilanne ei lopulta ollutkaan niin paha, kun jääkaapissa oli salaattia ja keitettyjä perunoita! 
Ei tarvinnut kuin kokata perunat mikrossa ja laittaa voita. Ei ollut paha.














Tässä on kevät / kesäkauden kuumimmat hittikynnet.
En muistanut ottaa tutoriaalikuvia näistä mutta selitän miten sinäkin voit olla tosi cool ja saada samanlaiset.



1. Lakkaa kynnet ihan tavallisesti pinkillä lakalla
2. Anna lakan rapistua noin pari viikkoa ja saa loistava idea lakata päälle neonkeltaisella lakalla
3. Lisäpotkua ja katu-uskottavuutta saat jättämällä peukalon esim. kylppärin oven väliin. Neonkeltainen lakka muuttaa mustelman makeen vihreäksi.



Muistattehan sen kaalin, minkä löysin meidän jääkaapista ja laitoin koristeeksi pöydälle? (Jessica, tää oli sulle osoitettu kysymys, koska tiedäthän... Olet ainoa joka sen lukee)
Yllätyin erittäin iloisesti kun kerrankin joku vihreä kasvoi hoidossani!




 

















Joku meni ehkä kuitenkin pieleen, kun meidän keittiönpöytä näyttää hiukan homeiselta.








Heippa.